Puutarhassa ei vielä oikein mikään kasva mutta siellä täällä on eri sortin pienen pieniä kukintoja. Tässä on krookus, viimevuotinen miniruukkunarsissi, idänsinililja sekä mukulaleinikki.
Kissamarjoja tiedossa
Muksut saivat viime kesänä Mummiltaan karviaismarjapensaan. (Karviainen = Karvinen = Kissa, siitä johtuen nimitys kissamarja, neiti 7veen logiikkaa muutaman vuoden takaa. Tämän lajikkeen nimin on Hinnonmäen keltainen ja siitä suomalainentaimi.fi sivusto kertoo seuraavanlaisesti:
Aikainen ja erittäin makea lajike,
jonka runsas sato kypsyy elokuun alkupuolella.
Marjat ovat suuria ja vihreänkeltaisia.
Koska kuori on ohut, ylikypsät marjat halkeilevat herkästi.
Rento-oksainen pensas kannattaa tukea.
Jokseenkin härmänkestävä lajike jalostettiin
1900-luvun alussa Hinnonmäen koeasemalla.
Menestymisvyöhykkeet I–V.
Istutin pensaan kasvimaahan. Siihen on muutenkin tulossa muutoksia, todennäköisesti jonkin sortin kasvilavoja. Joten ajattelin, että pensas sopii hyvin siihen kulmaan. Isot hiirenkorvat siinä jo on!
Komerokukka eli palmuvehka
Sain siskolta tämmöisen hieman elvytystä kaipaavan komerokukkasen.
Laitoin sille uudet mullat ja nostin ikkunalle. Lehdet olivat nahkeat ja kellastuneet ja luin, että se olisi sitten saanut liikaa vettä.
Nyt muutaman viikon kuluttua siirsin kasvin pois suorasta valosta ja se on nyt paljon kiiltävämpilehtisempi ja lehdet ovat kimmoisempia. Katsotaan jos se vaikka vielä aloittaisi kasvun!
Ei parane säikähtää…
…. olen vain muokkaamassa ulkoasua. Jostakin syystä tämä jumitti hyvinkin railakkaaseen väriyhdistelmään. Will be continued!
Apua!
Isä täytti 70 vee ja sai lahjaksi tämmöisen. Jonka hän roudasi minulle. Mitenkä tämän saa pysymään hengissä? Osaako joku neuvoa? Heli? Maija?
Lapussa lukee Dendrobium “Nobile”. Orkidea, ymmärtääkseni. Ja sen verran tiedän, että tämä ei tykkää seisovasta vedestä ja ylimääräinen kasteluvesi pitäisi kaataa pois. Mutta tämä on tuossa ruukussa, sisäruukku kyllä on mutta sitä ei saa ihan helpolla sieltä irti. Pitääkö siis ensimmäisenä vaihtaa ruukku?










